Sunday 5 March 2017

Vaahteranlehdistä kevään aurinkoon!

Syksyn 2016 saapuessa, saapui myös uusi ammattihaaste, ja kaikkien mahdollisten aasinsiltojen kautta, olen löytänyt mielettömän duunipaikan Parturi-Kampaamo Bombónista, jossa saan taiteilla vapaasti omia haaveita eläväksi. Loppuvuoden rysäyksessä, ennen joulupukin saapumista, tuli ennakkojoululahjana myöskin paikka 7 naisen rinnalla upeassa bändissä, johon voin ylpeänä sanoa kuuluvani; Maidens of the North!
Kiireinen arki kahden lapsen kanssa on vaatinut myös kirjoitusveronsa, mutta pikiyön tunteina syntyy taas lyriikkaa ja laulaminen jatkuu kaikesta hopusta huolimatta. Mm. Popedan tulevalla levyllä kuullaan noita sanoja pimeiltä öiltäni. 
Kuoron kanssa musisoidaan improten, ja tuleva Afrikan Tahti- konserttimateriaali on vienyt meitä rytmin ytimeen ja läpsytysten lävitse kohti kenkkekenkkeä ja papingkunkkua. 
Hermoja ja aikataulun henkseleitä paukutellaan välillä rajustikin, mutta elämäni on elämisen arvoista! Kiitollisena olen aloittanut vuoden 2017 ja minun puolestani näillä voidaan jatkaa koko loppuvuosi. Ihanien uusien ystävien ja vanhojen frendien kanssa, let's do it!!!
Eli iloa yli äyräiden!
Jos haluat päiväkohtaista kuvitusta tärkeistä hetkistäni elämässäni taikasiveltimien ja milloin minkäkin leikkisaluunan keskellä, kannattaa seurata minua Instassa!

Terkuin Laura,
Maidens of the North:




Monday 26 September 2016

Tuesday 6 September 2016

Tänään oli vuorossa Jonnan promo!

Päivä alkoi hieman takerrellen, mutta iltapäivästä oltiin jo asemissa Kuliksen suunnassa kuvailemassa. Jonna Jauhiainen Jayho- bändistä tuli tuuniin ja Matti Oksa otti kuvat.

Aurinkoa oli juuri sopivasti ja Kalasataman ja Korkeasaaren välinen Isoisänsilta osoittautui oikein loistavaksi kuvauspaikaksi. Ihana Jonna <3



Monday 5 September 2016

Viikko kuvina; Pihkis, Suomennoita ja Partita!

Viime viikko meni nopsakasti. Tuli käytyä viljamaiden äärilaidoilla, studiossa ja viimeisillä kesälaitumilla. Lisäksi ilokseni ilmoitan, että aloitan hiusten silppuamisen ja värien levityksen Parturi-Kampaamo Bombónissa Vantaan Tiksissä! Sinne siis! Sieltä saa myös himottuja Jane Iredalen mineraalimeikkeijä, joita minulta kysytään paljon. Joten opastuksellani, be my guest&customer!

Pihka ja myrsky sai maskit ja hiusstailausta alkuviikosta jotenkin näin:









Pihkiksen muistatte mukavasti viime vuoden UMK:sta, johon nää tyypit teki biisin, jossa oli mun teksti Sydän ei nuku.



Siitä pääsenkin aasinsiltana omiin promokuviini, jotka lähetin siis tämän vuoden UMK:uun biisin kera luonnollisesti.
Artistiminänä toimii kauan mielessä asunut Suomennoita, joka on nyt päästetty vapaaksi viljapeltoon, Kuvat ja hiukset, Outi Ojanen:














Loppuviikosta päästiin opiskelemaan swahilia ja ennen kaikkea laulamaan kielellä. Niin siistiä! Lisäksi mulla on kunnia olla kuorossa, jossa johtajana toimii Merzi Rajala; historian ensimmäinen suomalainen kuoronjohtaja, jolla on rytmisen vokaalimusiikin johtamiskoulutus!